kertaluonteista vapaaehtoistoimintaa
Hykari -hankkeessa luotiin Lainaa aikaasi -toimintamalli, jonka tavoitteena oli kutsua uusia vapaaehtoisia kokeilemaan ikäihmisten parissa tapahtuvaa vapaaehtoistoimintaa kertaluonteisesti. Toimintamalli on tarkoitettu hyödynnettäväksi kaikille, jotka haluavat kutsua uusia vapaaehtoisia mukaan omaan toimintaansa ilman pidempiaikaista sitoutumista tehtäviin.
Ideana on, että eri toimijat voivat järjestää kampanjan, jonka aikana vapaaehtoinen voi lainata omaa aikaansa ikäihmisten ilahduttamiseen tai auttamiseen itselleen sopivalla tavalla. Näin vapaaehtoinen saa mahdollisuuden kokeilla vapaaehtoistoimintaa matalalla kynnyksellä. Positiivinen kokemus voi edistää toimintaan mukaan lähtemistä jatkossakin. Toimintamalli täydentää perinteisiä vapaaehtoistoiminnan muotoja tarjoten vapaaehtoisille uuden tavan tehdä vapaaehtoistoimintaa omia vahvuuksia ja mielenkiinnonkohteita hyödytäen.
Toimintamalli on helposti muokattavissa eri kohderyhmille ja toimintaympäristöihin kuten nuoret, urheiluseurat, paikkakunnan osallisuus, talkoot jne. Kampanjaa voi kokeilla myös järjestöjen rekrytointitapana uusien vapaaehtoisten mukaan kutsumiseksi omaan toimintaan.

toteutus
Hykari -hankkeen aikana Lainaa aikaasi -kampanja toteutettiin yhteensä kolme kertaa ja siihen osallistui yli 50 vapaaehtoista 14:sta Keski-Suomen paikkakunnalta. Lisäksi kampanjaan osallistui harraste- ja päiväkotiryhmiä. Pienen väkiluvun omaaville paikkakunnille osallistujamäärä voidaan katsoa olevan hyvä ja sen perusteella kiinnostusta ikäihmisten kertaluonteiseen auttamiseen on.
Tapausesimerkki Lainaa aikaasi -kampanjan toteutuksesta Keski-Suomessa
Kampanja toteutettiin vuonna 2023 keväällä viidellä paikkakunnalla (Karstula, Kyyjärvi, Uurainen, Konnevesi, Viitasaari) kolmen kuukauden kestoisena. Syksyllä mukana oli yksitoista paikkakuntaa (Karstula, Kyyjärvi, Saarijärvi, Luhanka, Viitasaari, Multia, Petäjävesi, Muurame, Kannonkoski, Kivijärvi ja Äänekoski) kampanja-ajan ollessa yksi kuukausi. Keväällä 2024 kampanjan kesto oli kaksi kuukautta ja mukana oli kahdeksan paikkakuntaa. Kampanjaa mainostettiin paikallisissa Facebookin puskaradioissa sekä paikallislehdissä. Lehtijutuissa esimerkiksi kunnan hyvinvointikoordinaattori täytti avunlainauskortin ja haastoi muita kuntalaisia lainaamaan aikaansa. Lisäksi kampanjaa mainostettiin eri yhdistyksille, koulu- ja päiväkotiryhmille sekä harrasteporukoille sähköpostitse.
Kampanjan ajaksi kirjastoihin pystytettiin avunlainauspiste, jossa vapaaehtoisilla oli mahdollisuus ilmoittaa halustaan ilahduttaa tai auttaa ikäihmisiä täyttämällä avunlainauskortti. Kortissa ilmoitettiin omat yhteystiedot sekä valittiin itselle sopiva auttamisen muoto ja määrä. Valmiita vaihtoehtoja olivat ikääntyneen saattoapuna, ulkoilukaverina, digiavustajana, juttelukaverina tai kulttuurikaverina toimiminen. Vaihtoehtoina oli myös toiminnan määritteleminen itse ja toivottu toiminta-alue. Kampanjan avulla voitiin hakea vapaaehtoisia myös johonkin tiettyyn tehtävään tai tapahtumaan esim. paikkakunnalla järjestettävään ikääntyneiden ulkoilupäivään.
Palautuneiden avunlainauskorttien tilanne tarkastettiin viikoittain kirjastossa. Vapaaehtoiset avunlainaajat kontaktoitiin puhelimitse ja heille kerrottiin prosessin käynnistymisestä. Tämän jälkeen vapaaehtoisen apua tarvitsevia ikäihmisiä kartoitettiin hyvinvointialueen, seurakunnan ja kolmannen sektorin avulla tietosuojakäytänteet huomioiden. Vapaaehtoiseen otettiin uudelleen yhteyttä sopivan ikäihmisen löydyttyä ja sovittiin vapaaehtoistehtävän käytänteistä. Mikäli vapaaehtoisen apua tarvitseva ikäihminen oli hyvinvointialueen palveluiden piirissä, tapahtui ikäihmisen ja vapaaehtoisen yhdistäminen hyvinvointialueen käytänteiden mukaisesti.
Kampanjaan osallistuminen tapahtui omalla vastuulla ja vakuutuksilla. Ongelmatilanteissa vapaaehtoista neuvottiin olemaan yhteydessä nimettyyn henkilöön. Kampanjan päätyttyä vapaaehtoisille lähetettiin sähköinen kiitoskortti sekä palautekysely.bToimintamallia on juurrutettu esimerkiksi ottamalla se osaksi paikkakunnan hyvinvointityön vuosikelloa sekä vanhusneuvoston työkaluksi.


Kokemuksia
Vapaaehtoiset lainasivat aikaansa mm. ikäihmisten kanssa ulkoiluun, asiointiapuun, kulttuuritapahtumissa käymiseen, jutusteluun sekä puutarha- ja kotitaloustöissä auttamiseen. Yksittäisten vapaaehtoisten lisäksi kampanjaan osallistuttiin ryhmissä.
Kampanjan avulla mahdollistettiin erilaisia tapoja osallistua vapaaehtoistoimintaan sekä lisättiin asukkaiden osallisuuden mahdollisuuksia yhteisön toimintaan. Vapaaehtoiset saivat itse määritellä toiminnan muodon, joten uusia kokeiluita ja ideoita pääsi syntymään. Tästä esimerkkinä vapaaehtoistoiminnan tekeminen ryhmänä, kun naiskuoro lainasi aikaansa järjestämällä ilmaiskonsertin ikäihmisille. Lisäksi mahdollistettiin vapaaehtoistoiminnan kokeileminen kertaluonteisesti, kun vapaaehtoinen määritteli itse auttamiskertojen määrän.
Vapaaehtoistoiminnan näkyvyys pienillä paikkakunnilla lisääntyi kampanjan avulla, sillä sitä nostettiin valokeilaan säännöllisin väliajoin mm. paikallismediassa ja some-kanavissa. Kampanja näkyi laajasti Keski-Suomen paikallislehdissä, katso lehtijutut täältä.
Kampanjaan osallistuneille vapaaehtoisille osoitetun kyselyn perusteella:
64 % vastaajista koki ikäihmisten kertaluonteisen auttamisen lisänneen omaa hyvinvointia
55 % koki ikäihmisten auttamisen lisänneen merkityksellisyyden tunnetta
73 % kertoi osallistuvansa uudelleen ikäihmisten auttamiseen Lainaa aikaasi -kampanjan kautta, mikäli se järjestettäisiin uudelleen
Osalle kampanjaan osallistuneista vapaaehtoisista on herännyt ajatus vapaaehtoistoiminnan jatkamisesta ikäihmisen parissa kampanjan jälkeenkin.
toteuta oma lainaa aikaasi -kampanja!
Hankkeessa Lainaa aikaasi -kampanja toteutettiin kunnan, seurakunnan sekä hyvinvointialueen ja kolmannen sektorin toimijoiden välisenä yhteistyönä, mutta myös yksittäiset yhdistykset voivat toteuttaa kampanjan uusien vapaaehtoisten rekrytoimiseksi. Mikäli kampanja toteutetaan useamman tahon yhteistyönä, tulee yhteistyörakenteiden olla selvillä. Kampanjasta on koottu valmis materiaalipaketti, jota voi hyödyntää ja soveltaa.
Ennen kampanjan alkua sovitaan seuraavat käytännön asiat:
- kampanjan ajankohta ja kesto.
- kampanjan mainostaminen paikallisesti (valmis mainosmateriaali käytettävissä).
- avunlainauspisteen pystyttäminen / kirjastoyhteistyö.
- kuinka usein avunlainaus- ja avunpyyntökortit kerätään palautuslaatikosta?
- milloin ensikontakti vapaaehtoiseen tehdään ja kuka sen tekee?
- apua tarvitsevien ikäihmisten kartoittaminen hyödyntämällä yhteistyöryhmää ja muita verkostoja.
- puhelinyhteydenotot vapaaehtoiseen avunlainaajaan sekä apua pyytäneeseen ikäihmiseen à vapaaehtoisen ja ikäihmisen yhdistäminen.
- keneen vapaaehtoinen tai ikäihminen voi ottaa yhteyttä ongelmatilanteissa?
- kuka taho vastaa henkilötietojen säilyttämisestä kampanjassa ja sen jälkeen, tietosuojalauseke
- vapaaehtoisten kiittäminen ja palautteen kerääminen.
Huomioitavaa
Kampanjan toteuttamiseen ei tarvita rahaa. Henkilöstöresursseja varataan tilannekohtaisesti; eniten aikaa vie vapaaehtoisten ja apua tarvitsevien ikäihmisten yhdistäminen. Aiemmasta vapaaehtoistoiminnan koordinaatiokokemuksesta ja kattavasta yhteistyöverkostosta on hyötyä ja se nopeuttaa prosessia huomattavasti.